The story of my swimming caps

Eka uimalakki triathlonuralla

Tämä uimalakki on kyllä matkamuisto triathlonkilpailusta, mutta kyseisessä kisassa en itse ollut mukana – kyseessä kun olivat aikuisten MM-kisat Lontoossa vuonna 2010. Jos aikaisemmin ei vielä 110 prosenttisesti ollut kipinä lajiin syttynyt, niin tämän kokemuksen jälkeen ei moista ole tarvinnut enää kysellä: Kilpailu käytiin kokonaisuudessaan Lontoon keskuspuistossa Hyde Parkissa, ja paikalla oli valtava määrä katsojia ja mediaväkeä, ja tunnelma oli aivan mahtava! Pakko myöntää, että kyllä siinä väkisin itsekin liikutuin, kun seurasin naisten sarjan voittajan maaliintuloa ja onnenkyyneleitä. Silloin päätin, että jonain päivänä minä olen se, joka katkaisee maalinauhan voittajana!

SM-triathlon 2011 olympiamatka

Tämä uimalakki – vaikka onkin pinkki :D - ei ole alun perin minun, sillä kyseisessä kisassa Kuopiossa naisilla oli kirkkaanpunaiset uimalakit.

Pakko myöntää, että ensimmäinen olympiamatkan kilpailu omalla triathlonurallani aiheutti muutaman ylimääräisen sydämentykytyksen rannalla lähtölaukausta odotellessani. Kisa lähti kuitenkin osaltani ihan hyvin käyntiin, sillä paljon heikommasta uintitaustastani huolimatta en jäänyt kilpasiskoistani niin kauas kuin odotin. Alun perin kauhulla odottamani 1500 metrin uintiosuus ei ollutkaan niin valtavan paljon pidemmän tuntuinen kuin aikaisemmat 750 metrin kilpailusuoritukseni sprinttimatkoilla.

Uinnin jälkeen pääsin ajamaan yhdessä seurakaverini Marian kanssa, joka otti alkumatkan hiukan rennommin, jotta sain eron kiinni. Pyöräily sujui vuorovedolla hyvin ja ajoimme porukkaa kiinni ja ohi, ja ero kärkiporukkaankin pieneni. Olimme vahvassa vedossa ja tsemppasimme toisiamme jaksamaan takaa-ajoa muutaman naisen muodostamassa ryhmässämme.

Pyöräilyreitti koostui neljästä 10 kilometrin lenkistä, joiden aikana kilpailijoiden oli ajettava yhteensä kahdeksan kertaa muutaman kymmenen metrin pituinen mukulakivipätkä. Joku jo kisainfossa huolestuneena kyseli renkaiden ehjinä selviytymisestä moisesta höykytyksestä, mutta toimitsijat vakuuttivat pyöräilijöiden ajavan Ranskan ympäriajossakin mukulakivillä. No, takaisin kisaan: Juuri, kun olimme saapumassa pyöräilyn puolimatkan käännöspaikalle, olin vetovuorossa ja kuulin renkaastani kovan pamauksen. Niinpä niin, ei käynyt ihan niin kuin Tour de Francessa.

Siinä sitten talutimme erään naistensarjan voittajasuosikin ja hieman minua ennen saman kohtalon kokeneen triathlonistin kanssa pyöriämme vesisateessa takaisin kisakeskusta kohti. Lähellä oli, ettei kumpikin heittänyt pyöräänsä viereiseen järveen! Onneksi seurakaverini, treenikaverini ja minut joka tilanteessa maanpinnalle ja vähän pinnan allekin pudottava ihana ystäväni Harry antoi minulle lohdutukseksi itse samasta kisasta saamansa PINKIN uimalakin! :) 

 

”Miss epäedustavin uimalakissa”

Tämäkin uimalakki on alun perin Harryn - itse asiassa myös jonkinlaisena lohdutuksena tai säälipalkintona – minulle lahjoittama. Harry kun avuliaasti joskus tuttavuutemme alkuaikoina ilmoitti, ettei hän ehkä koskaan ole tavannut ketään, kenelle uimalakki sopisi huonommin kuin minulle! Niinpä hän päätti antaa minulle edes hiukan hienomman uimalakin oman mustan (silloisen musta-pinkin uimapukuni kanssa tietysti yhteensopivan) uimalakkini tilalle. :D

SM-triathlon 2012 sprinttimatka

Tämä kesän alussa käyty Vantaan kisa oli kaikessa omalta osaltani katastrofaalisuudessaan pelkkää plussaa talven ja kevään treenien jälkeen: Edellisen syksyn todella lupaavan pyöräily- ja juoksukunnon sekä nousujohteisen uintikunnon jälkeen marraskuussa olkapääni kipeytyi niin pahasti, etten pystynyt koko talvena tekemään yhtäkään kunnon uintitreeniä. Juoksu ja pyöräily onneksi sentään onnistuivat, vaikkakin ylioppilaskirjoituksiin valmistautumisen kustannuksella. Helmikuun lopulla juuri syntymäpäivääni edeltävänä iltana kuitenkin juoksulenkillä kaaduin ja väänsin nilkkani niin, että nivelsiteet menivät siitä poikki molemmilta puolilta.

Niin loppuivat myös juoksu- ja pyöräilytreenit koko kevääksi, ja päätimmekin toukokuussa valmentajaisäni kanssa, että pitäisin välivuoden triathlonista. Nilkka kun luultavasti vaatisi vielä leikkauksenkin. Ahkeralla kuntoutuksella sain kuitenkin nilkan pikku hiljaa kestämään, ja niinpä päätimme muuttaa suunnitelmia: osallistuisin Vantaan sm-kisaan ilman sen kummempia menestyspaineita.

                      Kilpailu jännitti kovasti etukäteen, sillä minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä todellisesta kunnostani. Uinti sujui kuitenkin todella hyvin ja pääsin pyöräilemään kovaan porukkaan. Pyöräilyosuudella kuitenkin kovien treenien ja kilpailunomaisten suoritusten puute tuntui, enkä pysynyt porukassa mukana. Tämä otti pahasti päähän, koska aiemmin juuri pyöräily on ollut vahvuuksiani!

                      Juoksuosuus oli niin hampaatonta tallustamista eron ollessa sekä eteen että taakse sen verran pitkä, että siitä juoksusta ei paljon jälkipolville jäänyt kerrottavaa. Kuitenkin sm-kultaa tuli ja ihan loistava fiilis, kun ei nilkkakaan matkalla vaivannut, joten ehdottomasti kannatti lähteä! :)